Hyvistä kaupoista voi tulla ikuinen riesa!

Ilmeisesti olen etuoikeutetussa asemassa, koska niin monien mieleen tulen tietyissä yhteyksissä. Parisen vuotta sitten tulin erään tutun kiinteistösijoittajan mieleen, jolla on liikehuoneistoja myös Turun keskustassa. Hän tuli luokseni ja kertoi minulle tulleeni hänen mieleensä, kun hänellä on juuri minulle tarjota sopiva liiketila.
Just joo, tuo tila oli ollut tyhjänä jo pitkään ja on tietojeni mukaan edelleen tyhjänä. Kiinteistökunkun puhuessa ajattelin hänen tarkoittavan selkokielellä, että vain minä saatan olla sen verran tyhmä, että nappaan tarjouksen.

Tällä viikolla tulin erään kollegani mieleen, kun hän kävi kehysvarastoaan läpi. Kollegani tarjoaa minulle parisataa silmälasikehystä ostettavaksi ja hyvin edulliseen hintaan. Kiitos paljon, mutta ei kiitos! Olen oppirahani maksanut, kuten käy ilmi messumatkasta Ruotsiin ja silloin oli sentään kyse uusista kehyksistä, joista sain valita omani.

Anteeksi kovasti, mutta minusta on huvittavaa, että toinen optikko yrittää siirtää oman päänsärkynsä minulle.

Pokia satoja ja satoja

Vahingosta ottaa opikseen, tai ainakin pitäisi ottaa!

Aikanaan 80-luvun lopulla talouden ollessa koko Suomessa ylikuumentunut pääsin minäkin siihen osalliseksi. Silloin kerran hyppäsin Tukholmaan menevään koneeseen ja suoraan optisen alan messuille ostoksille. Ruotsalainen Rune oli hyvä ystäväni ja sparraajani ja koska hän oli vaikutusvaltainen Ruotsin markkinoilla sain käyttää hänen nimeään hieroessani kehyskauppoja valmistajien ja maahantuojien kanssa. Messuilla ostin ja ostin ja olin jälleen kotona Tarvasjoella keskiyöllä. Uni ei millään tullut, sillä mietin miksi minulle täysin tuntemattomat eri firmojen edustajat etsivät minut käsiinsä esitelläkseen itsensä ja yrityksensä. Kylmä hiki otsalla menin ja kaivoin tilauksieni vastakappaleita ja aloin laskemaan millä rahasummalla olinkaan ostanut tavaraa. Apua, tästä ei selvitä pankkilainallakaan...

Vihdoinkin seuraavana aamuna tavoitin Runen puhelimitse ja kerroin hänelle hädästäni. Rune ymmärsi ja kertoi tietävänsä miten helposti messuilla tulee ostettua liika ja lupasi hoitaa ongelmani. Hän oli sittemmin soittanut mm Skagalle ja sanonut heille, että suomalaisen tilatessa kaksi, hän tarkoittaa yksi ja yksi vuoroastaan tarkoittaa nolla kehystä.

Rune, miten ikinä voin kiittää sinua pelastumisestani? Juu Eskil, teet itsellesi tötteröhatun ja kirjoitat siihen sanan tyhmä. Tätä hattua sitten pidät päässäsi viikon.

Summa sumarum! Sanon kohteliaasti ei kiitos kaikille satoja kehyksiä sisältäville tarjouksille, vaikka kappalehinta olisi kuinka edullinen. Mitä ihmettä teen kehyksillä, vaikka olisin saanut ostaa ne eurolla kappale, jos ne jävät minulle hyllyyn?

Ostan kehykset toimivalta maahantuojalta yksitellen, jolloin saan sitä mitä asiakkaani haluavat ja uskokaa, tiedän mitä he haluavat.




Kommentit

  • avatar
    :

    Ole ensimmäinen kirjoittaja...

Napsauta tästä ja kirjoita kommentti Kommentointi edellyttää sähköpostiohjelmaa, joka avautuu klikatessa. älä muuta aihekenttää, muuten sana on vapaa.