Kun yllättäen kohtaa sielunkumppaninsa.


Elän varmaan elämäni onnellisinta aikaa. Maallista mammonaa ei juurikaan ole, mutta minulla on jotain sitäkin parempaa, minulla on uskomattoman hieno ja rakas puoliso. Vaimo, joka huolehtii perheestä, joskus mielestäni liiankin hyvin. Hän ei valita olosuhteista, vaan sopeutuu aina vallitsevaan tilanteeseen. Hän ei koskaan märehdi vanhoja tai muistuta menneistä tyhmyyksistäni ja jos hän suuttuu sitä kestää parisen minuuttia ja taas aurinko paistaa. Ollessani toisinaan epätoivoinen rahoista, hän sanoo rahojeni olevan vain lomalla ja kädet sekä jalat toimivat edelleen. Ei meillä ole hätää! Lisäksi tämä nainen on myös todella hauska, älykäs ja arvoituksellinen.

Syksyllä 2008 sytyttäessäni eräänä aamuna pikkusikaria näin tulevan vaimoni liikkeeni lähettyvillä ensimmäistä kertaa ja päätin mennä esittäytymään hänelle. En todellakaan tiedä mikä sai minut lähestymään täysin tuntematonta ihmistä kadulla ja vielä aasialaista. En ollut koskaan käynyt Aasiassa, eikä koskaan tullut mieleenkään matkustaa sinne.
Sisäinen tutkani antoi oikeat signaalit ja tapasin sielunkumppanini, joka on kotoisin Thaimaasta, toiselta puolelta maapalloa...

Tänään olen iloinen uskallettuani murtautua irti menneisyydestäni ja seurattuani vaistoani, vaikka jouduinkin satuttamaan silloisia lähimmäisiäni. Löysin sen oikean ja oli pakko toimia, vaikka hinta olikin kova.

Naimisiin mennessämme 2009 edellytin avioehtosopimusta, mutta sen pyörsin vuoden kuluttua. Ei tuntunut reilulta naista kohtaan, jolla oli valmis huusholli ja minulla vain talon kuoret. Lisäksi ei tarvitse kinastella raha-asioista nyt tai tulevaisuudessa, kun pelimerkit on jo valmiiksi jaettu.


Kommentit

  • avatar
    :

    Ole ensimmäinen kirjoittaja...

Napsauta tästä ja kirjoita kommentti Kommentointi edellyttää sähköpostiohjelmaa, joka avautuu klikatessa. älä muuta aihekenttää, muuten sana on vapaa.