Piilolaseista on moneen, mutta onko oikeasti?

Arkisto
Tagit
Sivujen teko voi viedä hermot
Voipi murkuillakin olla jotain hyötyä piilareista.

Apua kaikkeen piilareista
Kuvakaappaus Hesarista 22.10.2018

 

Syntyessämme olemme kaikki hyperoppeja ja kasvamisen loputtua osa jää optisen akselin suhteen vajaaksi voimakkuuden osalta ja jäävät likinäköiseksi. Kaukotaitteiset kasvavat ohi luonnon tavoittelemaa emmetropiaa, eli plus miinus tilannetta.

 

"Suomessa tarjotaan nyt piilolaseja lapsille hidastamaan likinäköisyyden pahenemista", kertoo Helsingin Sanomat ja on tarvittu oikein professori varoittamaan vaaroista ja hän suosittelee ulkoilua. Mikäli olet lehden tilaaja voit lukea koko artikkelin täältä.

Itse en ole Hesarin maksava asiakas, joten en ole päässyt tutustumaan koko sisältöön, mutta rohkenen silti optikkona kommentoida asiaa pelkän lööpin perusteella.

 

Miten määritellään likinäköisyys eli myopia?

Sivujen teko voi viedä hermot

Summa summarum, itse en usko piilolasien tai muidenkaan ulkoisten apuvälineiden estävän likinäköisyyttä. Mutta, mutta ehkä artikkelissa tarkoitetaankin pseudomyopiaa eli vale sellaista. Pseudomyopiaa esiintyy periaatteessa nuorilla ja johtuu mukautumislihaksen, joka säätää silmän linssiä lähietäisyydelle, jäävän hiukan kramppiin. Nykyaikana, jolloin tuijotetaan jatkuvasti ruutua se on varmaan todennäköisempää kuin ennen. Onko siihen syytä puuttua sen koommin erilaisen keinoin, kokemusteni mukaan se korjaantuu aikanaan itsestään.

Professorin suositus ulkoiluun toimii ainoastaan mikäli ei ole kännykkää kädessä, mutta näkemäni perusteella se on vain toiveunta, jopa koiraa ulkoiluttavat tuijottavat älykännykkäänsä tauotta.

Kaikki arviot ja kannanotot ovat omia näkemyksiäni.
optikko Eskil Fagerlund,

Kommentit

  • avatar
    :

    Ole ensimmäinen kirjoittaja...

Napsauta tästä ja kirjoita kommentti Kommentointi edellyttää sähköpostiohjelmaa, joka avautuu klikatessa. älä muuta aihekenttää, muuten sana on vapaa.